Saalisvietti OSA1
Salme Mujusen Saalisvietti koiraharrastuksessa- kirjan innoittamana lähden pilkkomaan saalisvietin perimmäistä merkitystä pienempiin palasiin ja kirjoitan siitä blogissani. Pohdin mitä saalisvietti on ja kuinka sitä voi koiraharrastuksessa oikein hyödyntää. Tekstien tarkoituksena on paitsi tuottaa tarpeellista ja innoittavaa tekstiä teille lukijoille, myös herättää ajatuksia omien koirieni koulutuksessa saalisvietin avulla.
Puhuttaessa saalisvietistä, monelle päällimmäinen mielikuva on kiihkeä palveluskoira puremassa hihaan tai taistelemassa motivaatiopatukasta. Saalisvietti on kuitenkin saalistukseen perustuva koiraeläimille luontainen käyttäytymisketju, joka on selkeä ja kaavamainen. Ketjun käynnistää (sitä aktivoi) avainärsyke, joka on saalisvietin osalta jokin liikkuva kohde, kuten ihmisen toimesta vaikkapa motivaatiopatukka tai pallo. Edellytyksenä saalisvietin aktivoitumiselle on koiran synnynnäinen saalisvietti, joka on todennettavissa jo alle luovutusikäisellä pennulla. Tietyillä roduilla on saalisvietin eri osa-alueita jalostettu vahvemmaksi kuin toisilla ja tästä syystä meillä on niin monia rotuja eri käyttätarkoituksineen.
Vähemmän on enemmän- periaate
Luonnossa onnistunutta saalistustilannetta seuraa saaliin syöminen, jonka jälkeen eläimen ruokahalu on tyydytetty. Kylläisyysaste toimii saalisvietin säätelyelimenä eikä kylläinen koira reagoi saalisärsykkeisiin yhtä voimakkaasti kuin nälkäinen. Vaikkei koiran saalisviettiä hyödyntävät saalisleikit aina pääty syömiseen, on saalisvietti tästäkin huolimatta kyllääntyvä. Koiran vietti laimenee ja lopulta sammuu kun se on ollut aktiivisen tietyn aikaa tai yltänyt jo maksimitasolle. Niinpä ohjaajan yksi tärkeimmistä taidoista on tuntea koiransa vietilliset raja-arvot. Tahattomiakin raja-arvojen ylityksiä kannattaa yrittää välttää. Itse voin henkilökohtaisesti sanoa, etten vielä seitsemän vuodenkaan jälkeen osaa kunnioittaa tai huomaa koirani vietillisiä raja-arvoja. Innostun vain enemän kun se työskentelee ja saalistaa jo maksimiteholla. Sisälläni oikein kuplii päästä hyödyntämään tätä tilannetta viimeiseen asti, ymmärtämättä koiran olevan jo fyysisen jaksamisen äärirajoilla.
Varastoon jäänyt vietin määrä pitkällä ajanjaksolla ylläpitää koiran motivaatiota ja kasvattaa työskentelyintoa.
"Voimakasviettinen koira ei ole juuri koskaan helppo eikä vaivaton seuralainen. Se motivoituu elämässään lukemattomasta määrästä ärsykkeitä, reagoi niihin aina intensivisesti ja harkinnatta. Se myös käyttää seurakoiraa herkemmin hampaitaan eli puree."
Sisäsyntyinen saalisvietti tuottaa koiralle saalistustilanteeseen vaadittavaa energiaa ja motivoi sitä toimimaan päästäkseen viettipäämäärään. Viettipäämääräksi kutsutaan olotilaa, joka seuraa saalistuskäyttäytymisketjun rauhavaiheessa.
Saalisvietin aktivoituessa koiran viettivire (vireystaso) nousee. Oppiaksemme käyttämään koiran saalisviettiä ja viettivireen tasoa oikein, meidän täytyy ymmärtää se. Vertauskuvana Salme Mujusen kirjassa käytetään jousiampujan jousta. Jousi koostuu kaaresta, jänteestä ja nuolesta. Kaaren ja jänteen meteriaaleista ja jänteen kireydestä riippuu, millaisen voiman jousi kehittää nuolen lähtönopeudeksi. Ennen kaikkea se riippuu siitä, kuinka kireäksi kaari kykenee pingottumaan ja millainen potentiaali siitä syntyy.
Jotta ampuja voisi ampua jousellaan tuloksekkaasti, on hänen osattava käyttää sitä: asettaa nuoli oikein paikoillee, tähdätä ja laukaista. Tämän jälkeen jousi palaa perusjännitystilaansa, joka sisältää myös energiaa. Täysin energiaton lepotila saavutetaan vain jos jousen jänne katkaistaan.
Koiran ohjaajan tulee oppia käyttämään ja ymmärtämään koiransa saalisviettiä kuten ampuja joustaan. Vain harjoittelemalla ampumaan ja tähtäämään ohjaaja oppii koiran saalisvietin raja-arvot ja onnistuu pian "tähtäämään" tarkemmin ja osuu haluttuun kohtaan.
"Saalisviettisellä koiralla on potentiaalia mihin tahansa lajiin, mutta tämän potentiaalin saa käyttöönsä vasta, kun ohjaaja osaa hyödyntää sen." Itse olen löytänyt kummankin koiran saalisvietin, mutta huomaan joka päivä oppivani lisää niiden kestävyydestä ja niin sanotuista raja-arvoista. Suurin ongelmani on pitää jousta liian kauan jännittyneenä enkä tiedä minne tähdätä. Innostun niin kovin koiran hyvästä viettivireestä ja onnistuneista suorituksista, etten osaa lopettaa ajoissa ja hyvään vireeseen. Olen aivan liian usein odottanut että vietti alkaa laantua tai koira pääsee viettipäämääräänsä. Toivon, että tämän kirjan ja oman pohtimiseni kautta pystyn kehittymään paremmaksi "ampujaksi" ja hyödyntämään myös sen potentiaalin mitä koirissani on saalisvietin osalta minulle antaa.
Optimaalista koiran koulutuksessa on koiran viretilojen hallinta. Uuden oppiminen on parhaimmillaan keskitason viretilassa, jolloin koira on tarpeeksi skarppina keskittyäkseen, muttei liian korkeassa viretilassa ollakseen oppimatta esimerkiksi tekniikkaa haluttuun toimintaan. Koiran hallittua toivottu käyttäytymisketju, aloitetaan viretilan nostaminen, jotta esimerkiksi tottelevaisuusliikkeeseen saadaan lisää näyttävyyttä. Kun koiralla on tekniikka hallinnassa ja ohjaaja tietää missä viretilassa hän haluaa koiran suorittavan liikkeen, täytyy koira osata nostattaa haluttuun vireeseen. Helpommin sanottu kuin tehty. Sen lisäksi että tietää mitä tehdä täytyy tietää miten tehdä.
Herkkyys havannoida pieninkin muutos koiran viretilassa on äärimmäisen tärkeä taito hyvällä koiranohjaajalla. Tämä on taito joka kehittyy harjoittelun myötä. Välillä on kehittävää harhoitella jonkun toisen katsoessa sivusta. Joskus toinen ihminen voi nähdä koirassasi merkkejä viretilan muutoksista sinua paremmin tai hän osaa sanoa että "Hei nyt lopatat tähä, meni niin hienosti!" Itse tarvitsisin tällaisia kommentteja todella paljon lisää.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti